Ei tämä toki samalta tavalla arkielämältä tunnu kuin Suomessa asuminen, eikä se toivon mukaan sellaiseksi koskaan muutukaan. Varmaankin kaikilla vaihtareilla on tänne tulemiseen ollut yksi iso syy se, että Bali on ympäristönsä, kulttuurinsa, ilmastonsa ja oikeastaan ihan kaiken muunkin osalta erilainen kuin Suomi, joten totta kai täällä asumisessa on oltava läsnä sellainen tietynlainen lomafiilis - kunhan ei anna sille ihan kokonaan valtaa ;)
Joka tapauksessa nyt jo parin viikon jälkeen huomaan hyvin sen, että tietyt aluksi ihmeelliseltä tuntuneet paikalliset tavat, asiat tai ilmiöt ovat muuttuneet niin arkisiksi jutuiksi, ettei niihin enää kiinnitä suurempaa huomiota. Niinpä on hyvä kirjata ne tässä vaiheessa ylös, koska parin kuukauden päästä ne eivät varmaan tunnu edes enää kirjoittamisen arvoisilta.
Ja toki on hyvä huomioida sekin, että tähän asti Balilla oleiluni on koostunut lähinnä Seminyakin ja Kutan alueista. Niistä varsinkin Kuta on (australialaisten) turistien takia tosi länsimaalaistunut bilekeskittymä, paljon pahempi kuin mikään Suomen alue. Myös Seminyak on lähinnä kaupunkialuetta, eli siihen todella erikoiseen ja aitoon balilaiseen kulttuurimaisemaan ei ehkä näissä törmää. Silti ihan arkipäiväisissä asioissa näilläkin alueilla on monia paikallisia ja poikkeavia tapoja.
10 arkista faktaa kotisaarestani:
1. Aikataulut eivät merkitse täällä kovin paljoa. Jos joku lupaa tulla esimerkiksi käymään villallasi kuudelta illalla, saattaa hän tulla seitsemältä. Tai kahdeksalta. Tai ehkä seuraavana päivänä. On myös yleistä sopia tapaaminen esimerkiksi lounasaikaan, eli noin kello 12:n ja 15:n välille. Jos odotat jotain toimitettavaksi tiettyyn kellonaikaan, se tuskin saapuu paikalle kyseisellä kellonlyömällä. Laskua kannattaa varautua odottamaan ravintolassa hyvän tovin, koska yleensä henkilökunnalla ei ole kiirettä saada asiakkaita pois paikalta. Tälle yleisen renolle aikakäsityksellä on ihan terminsäkin, eli "Bali time".
2. Liikennesäännöt ovat ihan oma lukunsa. Kirjoittelen tulevina viikkoina ihan oman postauksenkin (tai pari) paikallisesta liikenteestä ja siihen liittyvistä vaaroista, joten en ala edes nyt puuttua paikalliseen ajokulttuuriin (kuten siihen, että suurin osa ajoneuvoista on skoottereita). On kuitenkin sanottava jo nyt, että liikennesäännöt ovat tosiaan hyvin tulkinnanvaraisia täällä. Olen esimerkiksi nähnyt, kun viisihenkinen perhe on matkustanut yhden skootterin päällä. Taksikuski on ajanut reippaasti punaisia päin niin, että poliisi on katsellut toimenpidettä vieressä puuttumatta asiaan millään tavalla. Joitain sääntöjä silti on, mutta liikennejärjestelyihin suhtautuminen on kieltämättä hyvin toisenlaista. Niin ja liikenne on tosiaan vasemmanpuoleinen, siihen kestää jonkun aikaa tottua.
3. Liikennesäännöistä on luontevaa siirtyä polisiin, joka ei ole samanlainen ystävä kuin Suomessa. Suurin osa joskus Balilla käyneistä tai Balille saapumisesta haaveilleista tietävätkin, että paikalliset poliisivoimat eivät pärjää kovin hyvin korruptiovertailuissa. Rahalla selviää monista tilanteista, ja välillä länsimaalaisia yritetään sakottaa, vaikka mitään syytä ei olisikaan. Toisaalta nyt kahden viikon oman kokemuksen perusteella voin sanoa, että poliisit ovat paljon mainettaan parempia: kertaakaan en ole joutunut maksamaan mitään, ja minut on pysäytetty vain kerran. Silloinkin riitti pari sanaa indonesian kielellä ja kansainvälinen ajokortti. On silti vähän erikoinen tunne, kun aina liikenteessä pelkää alitajuntaisesti poliiseja, vaikka ajaa ihan oikein.
4. Tiet ovat huonossa kunnossa, jos niitä on. Eteläisen Balin isoin tie on Sunset Road, joka on hieman moottoritien tapainen. Silti sekin poikkeaa aika paljon Suomen moottoriteistä. Esimerkiksi ramppeja ei ole täällä varaa rakentaa. Jos haluat kääntyä Sunset Roadilla oikealla puolella (sama kuin Suomessa vasemmalla puolella) olevalle tielle/rakennuksen pihalle/vastaavalle, joudut ajamaan kyseisen kääntymispaikan ohi (parhaimmassa tapauksessa parin kilometrin verran) ja tekemään U-käännöksen vain, jotta pääset takaisin alkuperäiseen paikkaan mutta nyt oikealla puolella tietä.
5. Jalankulkijoita ei ole huomioitu tiesuunnittelussa turhan paljoa. Esimerkiksi Kutalla on jalankulkukäytäviä todella vähän, jos ollenkaan. Jalankulkijat mahtuvat helposti autojen ja skoottereiden sekaan. Niin ne tosin tekevät siinäkin tapauksessa, että jalankulkukäytäviä on, koska skootterit tykkäävät käyttää pieniä jalankulkukäytävien pätkiä omana kulkureittinään päästäkseen autojen ohi. Ongelmaksi muodostuu vain skoottereiden tapauksessa se, että aivan yhtäkkiä keskellä jalankulkureittiä saattaa olla loputtoman syvältä näyttävä monttu. Pimeällä liikkuessa kannattaa siis olla varovainen...
6. ...Erityisesti siksi, että Balilla ei liikaa katuvaloja ole. On niitä toki näillä keskusta-alueilla paljon paremmin kuin esimerkiksi Gilin saarilla tai Balin maaseudulla, mutta en silti lähtisi kehumaan paikallista katuvalokulttuuria. Pitkiä pätkiä pilkkopimeää voi olla ihan isollakin tiellä, joten erityisesti skootterilla ajaessaan kannattaa pimeän aikaan olla todella varovainen. Kuten edellä tuli jo todettua, tiet eivät ole aina erityisen hyvässä kunnossa, ja pimeässä saattaa jäädä huomaamatta esimerkiksi se, että tiestä puuttuu pala.
7. Pimeyttä kannattaa varoa myös sen takia, että pimeys laskeutuu täällä paljon aikaisemmin ja ennen kaikkea paljon nopeammin kuin Suomen kesällä. Vaikka lämpötilan osalta tunne on tähän asti ollut joka päivä sellainen kuin Suomen kesän harvoina huikeina hellepäivinä, joku ei silti tunnu samalta. Hetken aikaa keski, ennen kuin tajusin, mikä se hämäävältä tuntunut seikka oli. Sitten tajusin, että täällä pimeys tosiaan tulee jo kuudelta, ja se tulee todella nopeasti. Pimeys laskeutuu puolen tunnin sisällä. Suomalaistyylinen hämärävaihe puuttuu täysin. Pikainen pimeys on näitä päiväntasaajan liepeillä sijaitsevan maan etuja.
8. Jätteistä huolehditaan vähän toisella tavalla. Nimittäin polttamalla. Joka ikinen aamu ajaessani yliopistoon pääsen nauttimaan siitä, kuinka yhdessä kohtaa Sunset Roadia valtaa aivan älyttömän hirvittävä haju, mikä ei voi tulla mistään muusta kuin siitä, että kyseisessä paikassa hankkiudutaan eroon roskista polttamalla niitä niin maan perhanan äkäisesti. Ja olisipa se edes vain yksi paikka, mutta monet paikalliset tuntuvat tykkäävän roskien polttamisesta ihan omalla pihallaan.
9. Kirjalliset sopimukset ovat usein aika turhia. Sen olen saanut huomata esimerkiksi viedessäni kameraa huollettavaksi (mikä ei muuten ollut erityisen helppo temppu tällä saarella, kerron lopulliset kokemukset sitten kun tiedän, miten korjauksessa oikein käy) ja buukatessani matkaa Gilin saarille. Jonkun verran pitää pystyä luottamaan ihmisiin, kun antaa heille isoja summia rahaa tai omaa arvokasta omaisuuttaan eikä saa vastineeksi muuta kuin lupauksen palvelun toimittamisesta tai ehkä yhden käsinkirjoitetun kuitin. Mutta niin se täällä toimii. Muuta ei useimmiten ole antaa. Sen takia myös kaikki tällaiset diilit ja sopimukset hoidetaan täällä paikan päällä tapaamalla. Sähköpostit ja puhelinkeskustelut ovat todella harvoin välineitä minkään asian hoitamiseen: varmimmin kaikki järjestyy kasvotusten tapaamalla. Samalla myös useimmiten varmistuu siitä, että tämä kyseinen henkilö on luottamuksen arvoinen. Esimerkiksi Kutan katukauppiaista yksikään ei ole millään tavalla luottamuksen arvoinen, mutta se on toivottavasti sanomattakin selvää.
10. Ihmiset ja koko saari kokonaisuudessaan ovat ihania. Ihan huomaamatta tulee tälläisissä arkielämän eroavaisuuksia poimittaessa keskityttyä tietyllä tavalla ongelmiksi laskettaviin seikkoihin. Totuus on kuitenkin se, että yksikään noista yhdeksästä edellä luettelemastani seikasta ei ainakaan minua ole ahdistanut, enkä ole yhdenkään tuollaisen seikan takia ajatellut sekuntinkaan ajan lähteväni täältä pois. Tänne tullessa olen mielessäni varautunut siihen, että muutoksia arkielämään on luvassa. Silti niitä on tässä alkuvaiheessa ihan mielenkiintoista listata, vaikka ne eivät millään tavalla elämänlaatua heikennäkään. Erilainen kulttuuri on enemmän kuin virkistävää. Ja samalla on myös mahtavaa huomata, kuinka Balilla suurin osa ihmisistä on oikeasti todella mukavia ja hyväntahtoisia. Suomessa voitaisiin tietyllä tavalla ottaa oppia esimerkiksi balilaisesti aikataulukulttuurista, koska nykyisin suomalainen aikataulujäykkyys on välillä huolestuttavan rasittavaa. Loppukaneettina on siis helppo todeta, että olen edelleen joka päivä aivan innoissani siitä, että olen tullut tänne.
Postauksen kuvat on otettu matkalta Kutan keskustasta kotivillalleni :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti