tiistai 31. joulukuuta 2013

Hyvää uutta vuotta Balilta!

Tämä blogi on tosiaan viettänyt viimeisen puolentoista viikon ajan lupaamaani hiljaiseloa, koska olen nauttinut joululomasta samalla tavalla kuin vaihtaritkin. Tilanne on toki siinä mielessä vähän eri, että syksyn vaihtarit eivät palaa Balilla ainakaan enää opiskelemaan, mutta minulla alkaa vielä uusi lukukausi uusien vaihtareiden kanssa jo ensi viikolla. Mahtavaa päästä taas tutustumaan uusiin tyyppeihin :) Itsehän pääsen nauttimaan uudesta lukukaudesta noin kuukauden verran, ja sen jälkeen on edessä paluu koti-Suomeen. Huh, vielä en kyllä halua tuota lentomatkaa ajatella :D

Lupasin edellisissä postauksissa, että olisin laittanut joulua edeltävänä maanantaina vielä pari viimeistä artikkelia edellisestä lukukaudesta tänne luettavaksi, mutta Bali-elämääni sopien elektroniikkalaitteet päättivät alkaa jälleen temppuilemaan, enkä ole päässyt pariin viikkoon käyttämään konettani, jossa nuo jutut ovat. Loppuviikosta koneen pitäisi kuitenkin olla kunnossa, joten laitan artikkelit luettavaksi vielä ennen lukukauden alkua.

Yritän saada myös jotain kirjoitettua vielä tällä viikolla omasta joululomastani ja uudesta vuodesta Balilla. Viime viikon vietin tosiaankin Perthissä Australiassa, jonne on todella helppoa päästä täällä Balilla opiskellessa vaikka ihan viikonloppulomalle :) Perth oli ainakin omasta mielestäni mahtava paikka, ja olen aina elämässäni halunnut päästä käymään Ausseissakin, ja AE:n kautta vaihdossa ollessa tuollainen Aussi-matka on aika paljon kätevämpi toteuttaa kuin Suomessa ollessa. Lisää matkainfoa luvassa siis lähiaikoina.

Ja kyllä vain, tänään on tosiaan vuoden viimeinen päivä. Tätä kirjoittaessa kello on Balilla jo 4 iltapäivällä, joten vuoden vaihtumiseen on vain 8 tuntia jäljellä. Oma uuden vuoden vaihtumiseni menee Balin keskiosissa sijaitsevassa Ubudin ihanassa kulttuurikaupungissa, josta myös aion kirjoittaa lisää lähiviikkojen aikana. Innolla odotan, miltä uuden vuoden vaihtuminen näyttää täällä tänä yönä. Vaikka balilaisen kalenterin mukaan nyt ei olekaan vuoden vaihtumisen paikka, juhlivat paikalliset varmasti vuoden vaihtumista aika näyttävästi. Raketteja on paukahdellut ainakin jo menneinä viikkoina reippaasti. Kutan puolella vuoden vaihtuminen näkyy varmasti vielä railakkaammin yökerhojen hurjissa bileissä, onnea siis siellä oleville!

Tässä muutamia otoksia viimeisen viikon ajalta Australiasta ja Ubudista. Näiden kuvien myötä toivotan kaikille hyvää uutta vuotta ja palataan pian uuden lukukauden tunnelmissa!

Jouluaatto Cottesloe Beachille Perthissä
Villikenguru Australiassa
Iltamaisema Perthissä
Perthin eläintarhan iloinen norsu

Villipingviini Perthin Penguin Beachilla
Ubudin apinametsän apina... Jopas on eläinpainotteineinen postaus.

Maisema Ubudissa pyöräretkellä, jeah.

perjantai 20. joulukuuta 2013

Bali-videot

Niin se vain on, syyslukukausi on nyt ohi. Eilen juhlittiin päättäjäisiä seremoniassa ja sen jälkeen illan bileissä. Nyt on sitten aika lomailla ja muun muassa viettää joulua, ennen kuin uusi lukukausi alkaa tammikuun alussa. Siitä sitten taas lisää luvassa ensi vuoden alusta lähtien. Itsekin siirryn vähitellen lomanviettoon, mutta sitä ennen tässä vielä kolme videota, jotka olen tehnyt vaihtareidemme kanssa parin viime viikon aikana.



torstai 19. joulukuuta 2013

Loppuseremonian aika

Viimeisen parin viikon ajan olen kirjoitellut pariinkin otteeseen täällä blogissa siitä, kuinka lukukauden loppu häämöttää edessä uhkaavasti. Vielä pari päivää sitten kuitenkin ajattelin, että aikaa on tosiaan vielä jäljellä, mutta tänään tämä syyslukukausi Balilla päättyi ihan oikeasti. Tuntuu todella vaikealta uskoa todeksi, että pian kaikki mahtavat opiskelijat tästä porukasta suuntaavat omille teilleen Balilta, kun vasta äskettäin koko hupi alkoi. Jotkut lähtivät jo eilen kokeiden jälkeen, jotta ehtivät hyvissä ajoin viettämään joulua kotiinsa. Kokonaisuutena tämä lukukausi Balill on ollut aivan mahtava, ja siitä iso kiitos kuuluu opiskelijoille, jotka olivat aktiivisesti mukana lukukauden meiningeissä :)

Tänään lukukausi sai tosiaankin arvoisensa päätöksen Denpasarin kampuksella järjestetyssä loppuseremoniassa. Seremoniaan kuului muun muassa huikea tanssiesitys, ja loppupuolella saimme nauttia vielä lisääkin tanssista, mutta tällä kertaa tanssijat tempaisivat myös opiskelijoita mukaan lavalleen tanssimaan perinteistä balilaista tanssia, jota on harjoiteltu yhdessä workshopissa. Itsekin jouduin lavalle, mikä oli kieltämättä hyvin mielenkiintoinen kokemus... Tanssiesitysten ohella oli myös virallisempia ohjelmanumeroita, kuten BIPAS-ohjelman johtajan Made Rajegin puhe.

Lisäksi kaikki opiskelijat saivat todistuksensa ja opiskelijoista Saara sekä Jukka pitivät todella mahtavat puheet. Lisäksi totuttuun tapaan yksi lukukauden opiskelijoista valittiin roolimallioppilaaksi, joka saa suorituksestaan stipendin: tällä kertaa roolimalliopiskelijaksi valittiin Johan, jota olen aikaisemmin haastatellut yhdellä videollanikin. Parin tunnin seremonia päättyi jäähyväisten jättämiseen yliopistohenkilökunnalle. Suurin osa opiskelijoista näkee toisensa vielä illalla järjestettävissä huikeissa loppubileissä, joista koitan laittaa huomenna jotain kuvamateriaalia :) Tässä kuvia tämän päivän loppuseremoniasta:









Siinä se sitten oli. Haikeaa tunnetta ei saa millään pois, mutta uusia kuvioita kohti on suunnattava. Huomenna postailen tosiaan pari videota ja ehkä jotain kuvamateriaalia. Sen jälkeen on aika alkaa valmistautua kohti tammikuussa siintävää uutta lukukautta!

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Padang Padang -kuvia

Lisäilin tänään Facebook-profiilini Bali-kansioon tänään kaikkia kuvia, joita olen unohtanut kuluneen lukuvuoden aikana lisäillä sinne. Käykää toki tsekkaamassa tuo kansio, tuonne olen yrittänyt koota suurin piirtein järkevän kattauksen tämän vuoden menosta, vaikka toki paljon on jäänyt myös kuvaamatta. Tuolla kansiossa kuvat ovat kuitenkin suht järkevästi yhdessä kasassa :) Lisäilen sinne myös kuvia jäljellä olevalta ajalta ja ensi kuussa alkavalta uudelta lukukaudelta!

Samalla huomasin, että olen unohtanut laittaa tänne blogin puolelle kuvia ainakin Padang Padang Beachiltä, jossa kävimme vähän aikaa sitten porukalla. Padang Padang on yksi Balin kauneimpana pidetyistä rannoista, joka sijaitsee etelässä Uluwatussa. Padang Padang on tosi pieni, mutta makea, ja sinne mennään kuvissa näkyvän kallion läpi. Eat, Pray & Love -elokuvan ansiosta kyseinen ranta on myös noussut turistien suosimaksi, mutta ainakaan meidän käymisen aikana se ei ollut liian tukossa. Padang Padang on myös yksi Balin parhaista surffipaikoista.









Loppuviikosta on luvassa vielä raporttia loppuseremoniasta ja varmaan videoitakin :)

tiistai 17. joulukuuta 2013

Artikkelit: Homestay ja yliopisto

Noniin, eilen tosiaan postasin Jessien järjestämästä hyväntekeväisyyskamppiksestä, joten normaalisti maanantaina julkaistavat artikkelit siirtyvät nyt tiistaille :) Vaikka tämän kouluviikon päätteeksi myös minulla alkaa loma, vielä ensi maanantaina (eli jouluaaton aattona!) lupaan postata tänne kaksi syksyn viimeistä artikkelia.

Tällä kertaa vuorossa on kaksi artikkelia. Ensimmäinen käsittelee homestay-majoitusta Balilla, mistä on tullut AE:lle tasaisesti paljon kysymyksiä. Aikaisemmin olen tosiaan kirjoittanut lähinnä villa-majoituksesta, ja vaihtareista yli 90 prosenttia asuukin koko Bali-aikana villassa. Vaihtoehtoja kuitenkin on, jos haluaa tutustua enemmän paikalliseen kulttuuriin. Muutamat vaihtarit päättävät villa-asumisen sijaan majoittua homestay-tyylisesti, eli toisin sanoen he muuttavat paikallisen perheen kotiin, kunhan ovat löytänet perheen, joka haluaa majoittaa heidät. Jutussa kaksi vaihtariamme Saara ja Johan kertovat kokemuksistaan.


Kuva: Saara Atula
Toisen jutun aiheena on AE:n vaihtareille erittäin tutuksi tulevat Udayanan yliopiston BIPAS-ohjelman kaksi päähenkilöä, Made Rajeg and Sri Rahayuni. Molemmat ovat mahtavia henkilöitä ja loistavia esimerkkejä yliopiston ystävällisestä henkilökunnasta. Jutussa kerrotaan hieman Rajegin ja Rahayun taustoista ja vastaavasta.

maanantai 16. joulukuuta 2013

Hyväntekeväisyyttä viikon aluksi

Vuoden 2013 syyslukukauden viimeinen viikko (eli koeviikko) alkoi tänään. Torstaina on edessä päätösseremonia, mutta siihen on kuitenkin vielä pari päivää aikaa, joten ei turhaan kiirehditä tässä vaiheessa. Viimeiselle viikolle ehtinee kuitenkin mahtua monenlaista käännettä ennen kuin vaihtariporukka on torstaina ensin Denpasarin kampuksen juhlasalissa loppuseremoniassa ja sitten illalla juhlistamassa lukukauden päätöstä ehkä hieman kevyemmissä tunnelmissa.

Normaalisti olen postannut maanantaina artikkeleita, jotka olen saanut valmiiksi, mutta nyt säästän ne huomiselle ja muutkin pidemmät sisällöt loppuviikolle. Tahdoin näin viikon aluksi tulla nimittäin vain postaamaan, kuinka mahtavaa oli tulla tänään maanantaina yliopistolle ja huomata, että yhden opiskelijoistamme aivan oma-aloitteisesti järjestämä hyväntekeväisyyskamppis on toiminut erinomaisesti!

 
Yksi opiskelijoistamme Jessie on tosiaan opiskeluiden ohessa käynyt tekemässä vapaaehtoistyötä Seeds of Hopen lastenkodilla. Lukukauden päättymisen lähestyessä Jessia sai mahtavan idean siitä, että kaikki vaihtariporukastamme voisivat lahjoittaa ylimääräiseksi jääneitä vaatteita Seeds of Hopen lapsille. Totuus on kuitenkin se, että suurin osa meistä on varmasti Balilla ollessa kerännyt ylimääräistä omaisuutta, joita ei saa edes vietyä takaisin Suomeen. Tuon kaiken heittäminen roskiin olisi luultavasti tyhmintä, mitä voisi tehdä, koska toisille kyseisistä vaatteista on suunnattoman suuri apu. Niinpä Jessie sai itse järjestettyä yliopistolle keräyspisteen, johon kaikki saavat tuoda ylimääräiseksi jääneitä vaatteitaan. Vaatteita voi tuoda yliopistolla vielä huomenna, ja huomisen koulupäivän päätteeksi hän aikoo viedä vaatteet lastenkodille :)

Aivan mahtava homma kokonaisuudessaan, ja kaikista parasta oli nähdä, että niin moni vaihtareistamme oli tosissaan innostunut tuomaan vaatteita. Juuri näin tämän kuuluukin toimia. Lastenkodin lapset (joista monet ovat lähes meidän ikäisiä) osaavat varmasti ottaa ilon irti vaatteista.

perjantai 13. joulukuuta 2013

Besakih-temppeli

Tällä viikolla järjestettiin syyslukukauden viimeinen ekskursio. Kuulostaapa kamalalta näin kirjoitettuna, mutta totta se on. Kuten jo alkuviikosta valiton, ensi viikolla on edessä enää koeviikko ja niiden jälkeen järjestettävä loppuseremonia. Sitten syyslukausi Balilla on ohi, ja opiskelijat lähtevät kukin omille reiteilleen.

Tällä viikolla ei kuitenkaan välitetty liikaa tulevasta lukukauden lopusta, vaan tarjolla oli aivan normaali kouluviikko, joka huipentui tavalliseen tapaan ekskursioon. Lukukauden viimeinen ekskursio olikin sitten tavallista hulppeampi, sillä kohteenamme oli Balin suurimman vuoren Agungin juurella sijaitseva Balin suurin temppeli Besakih. Agung on Balin hindu-uskonnolle hyvin merkittävässä roolissa, sillä paikoitellen jopa sängyt suunnataan Balilla osoittamaan Agungia kohti. Niinpä vuoren juurella sijaitseva ja vuosisatoja sitten rakennettu Besakih on balilaisen kulttuurin ja uskonnon kannalta äärimmäisen merkittävä paikka. Temppeleitä Balilla on toki tuhansia, ja suurin osa niistä on hyvin pieniä kotitemppeleitä, mutta Besakih oli aika eri kaliiberia.




Besakih ja Agung sijaitsevat hyvin lähellä Balin saaren koilliskulmausta, joten matkaa etelästä Denpasarin lähistöltä on sinne pari-kolme tuntia. Niinpä ekskursio alkoi jo kahdeksan aikaan aamulla bussikyydillä kampukselta kohti temppeliä. Perillä oltiin hieman ennen yhtätoista, ja heti ensimmäisenä opiskelijaporukka pääsi vaihtamaan asustusta. Temppeliin pääsee vain balilaista kulttuuria kunnioittavassa asussa, joten kaikki pukivat päälleen balilaiset perinteiset asusteet, jotka he olivat hankkineet lokakuun alussa järjestetyssä työpajassa, jossa oli opittu balilaiseen uskontoon kuuluvasta pukeutumisesta.

Balilaisessa perinneasussa miehillä on päällään udeng (päähine), safari (eräänlainen kevyt kauluspaita), sarong (tavallaan pitkä kietaisu hame) ja saput (sarongin päälle viritettävä toinen hame). Naiset eivät käytä udengia, mutta heillä on päällään kebaya (eräänlainen pusero), sen ympärille kiedottu selendang (huivi) ja sarong, jonka päälle ei kuitenkaan tule saputia. Voin sanoa, että opiskelijaporukkamme oli aika erilaisen näköinen pukeuduttuaan näihin asuihin ennen temppeliin menoa.



Temppeliin pääsemisen jälkeen osallistuimme ensin balilaiseen hindulaiseen rukousseremoniaan, joka oli todella ainutlaatuinen kokemus. Rukousseremonia oli papin johtama, ja siinä jokainen sai oman suitsukkeensa sekä rukouksiin tarvittavan palmunlehtiastiansa. Porukka istui maahan (miehet risti-istuntaan, naiset polviasentoon). Papin ohjeiden mukaan seremoniassa rukoiltiin erilaisia kukkasia käsissä pitäen. Lopuksi päälle pirskotettiin pyhää vettä, jota myös juotiin ja jolla pestiin päälaki, johon laitettiin hyppysellinen erikoista riisiä. Tämän jälkeen seremonia oli ohi. Hyvin jännittävä perinne ja todella kaukana suomalaisista kirkonmenoista. Balilaiset osallistuvat kotitemppeleissään näihin seremonioihin päivittäin, joten ne ovat oikeasti tärkeä osa heidän arkeaan.



Seremonian jälkeen meillä oli mahdollisuus vaellella temppelialueella ympäriinsä tunnin ajan. Kyseessä on uskomattoman iso ja massiivinen rakennelma, ja on mahdotonta ymmärtää, miten se on saatu rakennettua. Todella upea kokonaisuus ja ehdottomasti käymisen arvoinen ihan kaikille matkaajille :) Ehdottomasti hieno tapa päättää tämän lukukauden ekskursiot.


torstai 12. joulukuuta 2013

Mitä Balilla voi oikein tehdä? Osa 3

Aikaisemmin kirjoitin postauksen yleisesti kaikista mahdollisista vapaa-ajan viettotavoista Balilla. Yksi niistä on tietenkin shoppailu ja ostoksilla käyminen, mikä onnistunee ihan kaikkialla maailmassa, mutta kulttuurierot ovat silti merkittäviä tässäkin asiassa. Kuten tuossa aikaisemmassa tekstissä kirjoitin, en ole välttämättä suurin shoppailuekspertti, mutta sen verran on silti tullut täällä käytyä kaupoissa ja ostamassa kaikenlaista rompetta, että jotain vinkkejä pystyn kuitenkin jakamaan. Itseäni ainakin kiinnosti etukäteen, minkälaisia kauppoja ja kaupankäyntiä Balilta sopii odottaa.

- Ostoskeskuksia Balilla on tosiaankin muutamia, jotka ovat lähes kaikki keskittyneet Denpasarin, Kutan ja Seminyakin muodostamalle ydinalueelle tai näitä alueita yhdistävän moottoritien Sunset Roadin varrelle. Itselleni tutuimpia ovat Discovery Mall lähellä Kutalla, Carrefour ja Bali Galleri Mal Sunset Roadin varrella sekä Beachwalk Kutan rantatiellä. Denpasarissakin olen nähnyt ostareita, mutta niissä ei ole tullut pahemmin pistäydyttyä, koska Denpasarissa käyn varsin harvoin. 

Ostoskeskuksista, erityisesti Gallerista ja Discoverystä, löytää suuren osan tunnetuista merkkiliikkeistä, kutan Billabongin, Quicksilverin ja Conversen myymälät. Tunnetuista vaateliikkeistä Beachwalkille on avautunut hiljattain Zara, ja monet muutkin perinteiset vaatekaupat pyörittävät bisnestä täällä. Laatu on ihan samaa tasoa kuin muuallakin, mutta myös hinnat ovat varsin kohdillaan. Merkittävästi halvemmalla ei vaatteita näistä ostareista saa Suomeen verrattuna. Ostoskeskuksissa hinnoista ei pysty tinkimään, vaan käytäntö on ihan sama rahat kassalla -meininki kuin muuallakin.

- Katumyymälät, kojut ja liikkuvat myyjät tulevat tutuksi varmasti jokaiselle, joka viettää edes päivän Kutalla, koska tuon turistikeskuksen pääkaduilla myydään aivan kaikkea mahdollista. Jos liikkeessä ei satu olemaan jotain, mitä tarvitset, sitä kyllä lähdetään hakemaan, jos niin haluat. Myyjät voivat erityisesti turistikaudella olla aika rasittavia ja älyttömän sitkeitä, ja juuri nämä myyjät ovat yksi suurimmista syistä, miksi itse en pystyisi asumaan Kutan ytimessä kovin pitkää aikaa putkeen. Toisaalta näissä kojuissa on välillä hauska pistäytyä, jos tarvitsen esimerkiksi halpoja aurinkolaseja, sandaaleja, hihattomia paitoja tai muuta vastaavaa yksinkertaista tavaraa. Valikoima on nimittäin varsin laaja, ja hintoja pystyy oikealla tinkimisellä ja indonesian kielen käyttämisellä saamaan todella alas.

Varjopuolena on tietenkin se, että suuri osa myytävästä tavarasta on piraattiroinaa, jonka laatu on varsin heikkoa. Olen koittanut vältellä esimerkiksi kopiosandaalien ostamista, mutta ikävä tosiasia on, että ei näissä kojuissa ole myynnissä mitään muuta kuin halpoja piraattiversioita. Oli miten oli, kaupankäynti näiden myyjien kanssa voi olla parhaimmillaan hyvinkin hauskaa. Kannattaa varautua siihen, että heitä liikkuu myös kaikilla suosituimmilla rannoilla.

- Ruokaostoksia sivusin aikaisemman hintapostaukseni kommenteissa. En ole tosiaankaan erityisen aktiivinen kokkailija täällä, joten olen hieman huono puhumaan aiheesta. Perusfaktat olen kuitenkin kolmen ja puolen kuukauden aikana ehtinyt oppia. Balilla on todella paljon pieniä ja keskisuuria myymälöitä, joita kai meillä kutsuttaisiin ruokakaupoiksi, vaikka niiden tarjonnasta ei paljon mitään kunnon ruoka-aineita löydykään. Vähän niin kuin R-Kioskin ja Siwan välimuotoja. Näistä merkittävä osa kuuluu johonkin neljästä Balin kauppakenttää hallitsevasta ketjusta: Minimartiin, Indomarettiin, Alfamarketiin tai Circle K:hon. Mitään merkittävää eroa ei näiden neljän ketjun välillä ole. Esim. 7/11:ä ei Balilla ole.

Lisäksi täällä on muun muassa Coco Mart - ja Pepito-ketjut, joista jälkimmäinen tarjoaa jo varsin hyviä ruoka-aineitakin. Balilla on myös loputon määrä pieniä putiikkeja, joissa myydään esimerkiksi bensiiniä, kredittiä prepaid-liittymään, juotavaa, pieniä leivoksia ja jotain muuta perustarvikkeita. Valikoima on hyvin vaihtelevaa ja laajaa, ja nämä pikkukaupat ovat monesti jonkun paikallisen perheen pyörittämiä. Varsinaisia isoja supermarketteja löytyy edellä mainitsemistani ostoskeskuksista, mutta lisäksi niitä on muutamia muitakin, kuten itseäni varsin lähellä sijaitseva Bintang Market (nimetty paikallisen ykkösolutmerkin mukaan). Supermarkettien valikoima on sitten jo todella laaja, ja tarjolla on kaikkea päivittäistavaroista monipuoliseen ruokavalikoimaan. Hinnat ovat kuitenkin hieman korkeampia ja laatu erityisesti hedelmissä ei aina välttämättä ensiluokkaista. Hedelmiä, vihanneksia ja lihaa kannattaakin opetella ostamaan monilta Balilla löytyviltä toreilta - varsinkin jos haluaa päästä halvalla, koska noissa paikoissa hinnat ovat kohdillaan ja tavara taatusti tuoretta.

- Erikoisliikkeet ovat vielä kokonaan oma juttunsa. Erityisen paljon Balilla on tietenkin surffikauppoja, koska surffaus nyt sattuu olemaan todella merkittävä ajanviettotapa, joten tarvikkeitakin kannattaa kaupitella lukemattomissa liikkeissä. Surffilautoja pystyy ostamaan melkein mistä päin tahansa, mutta toki laaduissa on suuria eroja. Riippuu myös siitä, haluaako uuden laudan vai riittääkö käytetty. RipCurlin tapaiset isot liikkeet myyvät kaikenlaisia lisätarvikkeita surffipaidoista lähtien GoPro-kameroihin saakka.

Muista erikoisliikkeistä erityisen näkyviä ovat elektroniikkakaupat, joita olen sivunnut jo aikaisemmin täällä blogissa sen verran perusteellisesti, etten enää kyseiseen aiheeseen palaa. Jos huonekaluja tai vaikka taidetta haluaa ostaa, niin niitäkin kauppoja täältä löytyy reippaasti. Samoin askarteluliikkeitä ja elokuvaliikkeitä, joista jälkimmäisten myymät leffat eivät tosin vakuuta aitoudellaan. Halloweenin alla löysimme Balilta jopa naamiaisasuvuokraamon, joten kyllä täällä tuntuu melkein mitä tahansa tarpeisiin nykyisin olevan.

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Itsenäisyyspäiväbileet Balilla

Viime perjantaina oli tosiaankin Suomen itsenäisyyspäivä, ja suomalaisena sitä ei voinut jättää juhlimatta, vaikka tällä hetkellä osoitteeni sijaitseekin toisella puolella maapalloa. Asia Exchangen vaihtareista nykyisin noin puolet on suomalaisia, joten 100 vaihtarin porukasta löytyi muutama muukin, jotka halusivat meidän kanssamme juhlistaa itsenäisyyspäivää letkeässä tunnelmassa. Bileet eivät kuitenkaan olleet tosiaan vain suomalaista pönötystä, vaan mukana oli myös muun muassa saksalaisia ja ruotsalaisia vaihtareitamme ja vaihtareiden kavereita muun muassa Indonesiasta, Brasialiasta ja Australiasta. Aika kansainvälinen itsenäisyyspäivä oli siis tällä kertaa kyseessä :)

Itse iltajuhlan ohjelma ei ollut sinänsä kovin erityinen, vaan se muistutti hyvin paljon muitakin Balilla järjestettyjä villabileitä. Toki Maamme-laulu piti luikauttaa yhden kerran koko porukalla (jälkeenpäin kuunneltuna kuulostaa muuten harvinaisen kammottavalta), ja toki kaikessa lystikkyydessään illan playlist piti muotoilla Suomi-teemaiseksi. Tuskin tulee itselleni ihan heti uudestaan itsenäisyyspäivää, jolloin lämpötila on illallakin helteen puolella ja jolloin voi mennä vilvoittelemaan uima-altaaseen. Niin ja katsottiinhan me hetken aikaa Linnan juhliakin, kun lähetys alkoi paikallista aikaa puolenyön aikaan :D

Minulta on pyydetty enemmänkin postauksia paikallisista bileistä, mutta ne eivät ole postauksen aiheena ainakaan omasta mielestäni erityisen kiinnostavia, koska tuskin kovin montaa ulkopuolista kiinnostaa lukea uudestaan ja uudestaan itselleen tuntemattomien ihmisten juhlista, ja paikalla olleet muistavat illan (tai sitten eivät) ilman blogipostaustakin. Sinänsä bilekulttuuri Balilla on tosiaan varsin simppeli: yleensä kokoonnutaan jonkun porukan villalle aloittelemaan, kuuntelemaan musiikkia, hengailemaan ja ehkä esimerkiksi pelaamaan beerbongia. Sieltä sitten jatketaan suurimpana osana kerroista Kutan tai Seminyakin yökerhoihin, joissa ilta jatkuu niin myöhään kuin jaksaa. Joskus mennään suoraankin Kutalle, koska siellä on muutamia varsin hyviä aloittelupaikkoja. Toisinaan joku järjestää sitten isommat bileet, jolloin porukkaa on enemmän villalla (tavallisissa aloitteluissa porukkaa on ehkä vähän toistakymmentä, meidän villalla oli itsenäisyyspäivänä ehkä 40-50) ja jolloin hengaillaan villalla ehkä pidempään. Itsenäisyyspäivän kunnioittaminen jatkui villallamme jonnekin kahteen asti, jonka jälkeen osa porukasta sitten jatkoi eteenpäin.

Tällaisia ovat siis Balilla ja erityisesti viimeviikkoinen itsenäisyyspäivä :) Hieman kuvamateriaalia:






maanantai 9. joulukuuta 2013

Uuden viikon artikkeli

Maanantain saapuminen tietää taas uuden viikon alkua. Viikonlopun aikana täällä Balilla ehdittiin muun muassa viettää balilaiseen tapaan Suomen itsenäisyyspäivää, juhlistaa balilaisia pikkujouluja ja käydä pelaamassa paintballia. Ainakin itsenäisyyspäivästä kirjoitan vielä myöhemmin tällä viikolla vähän lisää, mutta nyt muuta ensin.

Maanantai tietää myös uuden - tässä tapauksessa viimeisen normaalin - kouluviikon alkua. Tuntuu ihan uskomattomalta, miten nopeasti aika on mennyt: vastahan lukukausi alkoi täällä, ja minäkin saavuin ensimmäistä kertaa Balille suurin piirtein samoihin aikoihin kuin uudet opiskelijatkin. Nyt uudet opiskelijat ovat jo vanhoja tuttuja, ja ensi viikon päätteeksi on heidän lukukautensa loppuseremonia. Osa lähtee jo jouluksi kotiin, osa jää vielä Indonesiaan ja osa lähtee kiertelemään Aasiaa. Itselläni Bali-pestiä on - onneksi - jäljellä vielä tammikuun loppuun saakka, joten pääsen näkemään uudet opiskelijat, joiden lukukausi alkaa tammikuussa :)

Pysytään kuitenkin vielä parin viikon ajan nykyisessä lukukaudessa. Uuden alkaneen viikon kunniaksi on aika postata taas uusi artikkeli, jonka olen ehtinyt saada julkaisuvalmiiksi. Jututin jokunen viikko sitten Saaraa, joka on yksi melkein sadasta Asia Exchangen vaihto-opiskelijasta, jotka tänä syksynä ovat tallanneet Udayanan yliopiston käytäviä. Saara oli ehtinyt kerätä kokemusta Indonesiasta jo kuluneen kesän aikana, ja hänen tarkoituksenaan on jatkaa reissaamista myös lukukauden jälkeen. Lukukauden päätyttyä myös uudet opiskelijat ja hakuaan suunnittelevat voivat olla yhteydessä Saaraan, sillä hän on yksi Asia Exchangen uusista online ambassadoreista.

Vaihtoaika Balilla on ollut mahtava kokemus Saaralle

perjantai 6. joulukuuta 2013

Perinteistä parantamista

Eilisen sairastelupostauksen jatkoksi on hyvä postata eilisestä työpajastamme, joka keskitty perinteiseen balilaiseen parantamiseen. Balilla on edelleen oikeasti voimissaan parannuskulttuuri. Monet balilaiset ovat sitä mieltä, että perinteiset lääkärit eivät pysty hoitamaan kaikkia sairauksia. Viimeistään siinä vaiheessa, jos lääkärillä käynnistä ei ole heille apua, he kääntyvät perinteisen parantajan puoleen.

Eilisessä workshopissa pääsimme itsekin tutustumaan tähän jännittävään ja ennen kaikkea täysin eurooppalaisesta poikkeavaan kulttuuriin. Kaikki työpajassa saatu tieto oli ainakin minulle täysin uutta, ja oli todella jännittävää todistaa, että kyseinen kulttuuri on edelleen olemassa Balilla. Parannuskulttuuriin kuuluu uskomus ihmisen aurasta, joka on jokaisella omanlainen. Pääsin itsekin seisomaan salin eteen niin, että auraani tarkkailtiin. Sain kuulla, että se näyttää punaiselta - epäselväksi jäi lähinnä se, onko kyseessä hyvä vai huono asia. Perinteisellä parannuksella pystytään uskomusken mukaan siis parantamaan sekä fyysisisiä (ihan lähtien pääkivuista kaikkeen isoimpiin vaivoihin) että henkisiä ongelmia.

Työpajan aikana ensin paikallinen parantaja luennoi parantamisesta ja siitä, mihin parantaminen perustuu: parantaja etsii operaatiossa ensin sen kohdan parannettavasta, jossa on havaittavissa oikealla tavalla tarkkailtuna jonkinlainen ongelma. Sen jälkeen hän keskittyy parantamaan tuota kyseistä aluetta, ja vähän olosuhteista sekä parannettavasta riippuen vaikutuksien pitäisi alkaa näkyä muutamassa tunnissa tai viimeistään seuraavina päivinä. Luennon jälkeen opiskelijat pääsivät itse kokeilemaan oikeanlaista näkemistä katsomalla taivaalle luentosalin ulkopuolella. Sen jälkeen tarkkailtiin auraa, ja yritettiin muutamia muitakin traditional healingiin liittyviä perinteitä (kuten oikeanlaista hengittämistä). Lopuksi pari onnekasta opiskelijaa pääsi kokeilemaan parannettavaksi tulemista. Kaikilla taisi olla ongelmana pääkipu, jota paikalla olleet parantajat hoitivat. Kuulema tuloksia ei tullut ainakaan heti, mutta ehkäpä tänään pääkipu on kadonnut parantamisen ansiosta... Kuka tietää.

Toki tätä hommaa voi pitää länsimaalaisen lääketieteen kannalta tarkasteltuna aivan täytenä huuhaana, mutta minusta on paljon mielenkiintoisempaa suhtautua tähän kunnioittavasti ja kiinnostuneesti. Kyseessä ei ole kuitenkaan mitään ihmisten huijaamista vaan ihan todellinen perinne, johon suurin osa balilaisista uskoo edelleen. Myös opettajamme kertoivat työpajassa, että he ovat olleet parannettavana, ja heillä se todella toimii. Kokonaisuudessaan työpaja oli siis ehdottomasti mielenkiintoinen syvällinen perehtyminen balilaisen kulttuuriin yhteen erikoisosa-alueeseen.

Lopuksi muutamia kuvia eilisen työpajan vaiheista :)





torstai 5. joulukuuta 2013

Sairastelu ja tapaturmat Balilla

Minun on pyydetty kirjoittamaan Balilla mahdollisesti sattuvista sairasteluista ja tapaturmista/onnettomuuksista. Tottahan on tietenkin, että Indonesiassa ja Kaakkois-Aasiassa on sairastumisiin ja onnetomuuksiin monenlaisia sellaisia mahdollisuuksia, joihin ei Suomessa törmää. Toisaalta Suomessakin voi itsensä onnistua vahingoittamaan niin monella tapaa, että tahtoisin korostaa heti alkuun, että liikaa ei aiheesta todellakaan kannata stressata.

Olen ollut nyt Balilla päälle kolme kuukautta, ja mitään kovin kummoista ei ole sattunut (koputan puuta). Jalkoja olen pariin otteeseen telonut, mutta se olisi voinut käydä Suomessakin. Toki jotkut vaihtariporukastamme ovat joutuneet sairaalaan joko vammojen tai sairauksien takia, mutta kaikesta on selvitty. Bali on loppupeleissä sen verran turvallinen paikka, että täällä pärjää hyvin, kunhan pitää järjen mukana. Tässä nyt on kuitenkin listattu sellaisia asioita, joihin kannattaa ainakin varautua, kun on tänne tulossa.

Bali Belly on ihan ensimmäinen asia, joka pitää mainita, vaikkei se lähes koskaan olekaan millään tavalla vaarallista terveydelle. Mausteiseen ruokaan ja muutenkin uudenlaiseen ruokakenttään totuttelu voi vaatia vatsalta ainakin aluksi aika paljon, minkä seurauksena voi olla kaikenlaisia vatsaongelmia. Yleensä niistä kuitenkin selviää yhdessä tai kahdessa päivässä. Oireet voivat tuntua aika rajuiltakin, mutta niistä selviää aina, useimmiten ihan levolla. Apteekista saa kyllä tabletteja olotilan parantamiseen, jos niitä tuntuu tarvitsevansa. Oma juttunsa on sitten ruokamyrkytys, jonka mahdollisuus on yhtä hyvin täälläkin kuin muualla. Kannattaa aina hieman katsoa, mitä syö, mutta turha pelkääminenkin on ihan turhaa. Ruokamyrkytystä voi joutua hoitaamaan sairaalassa asti.

Trooppisiin sairauksiin on hyvä varautua jo etukäteen mahdollisuuksien mukaan. Hepatiitti A ja B -rokotteet kannattaa laittaa kuntoon ihan ensimmäisenä, mutta myös ainakin lavantautia ja japanin aivotulehdusta on Balilla jonkun verran esiintynyt, ja niihinkin on rokotusta saatavilla. Malariaa ei pahemmin taida Balilla olla, mutta muissa osin Indonesiaa kyllä. Malarialääkityksen saa ostettua täältäkin, toki niin saa rokotuksiakin. Sitten on toki Dengue Feverin tapaisia sairauksia, joihin ei voi etukäteen varautua, mutta esimerkiksi Dengue on onneksi aikamoisen harvinainen ja oikealla hoidolla siitäkin selviää täällä.

Eläimet ovat täällä suurimmaksi osaksi harmittomia (vaikka sokerikippoihin tunkeutuviin muurahaisiin ja sadekaudella kaikkialla pyöriviin kärpäsiin ja muihin ötököihin välillä meinaa mennä hermo), mutta joitain vaarallisiakin elukoita (joihin ei Suomessa törmää), on toki olemassa. Ainakin käärmeitä (meressä, riisipelloilla...), skorpioneita ja hämähäkkejä löytyy myrkyllisessä muodossa täällä, mutta aika harvinaisia ne ovat. En ole ainakaan tietoisesti törmännyt muihin kuin pikkuhämähäkkeihin ja pariin kuolleeseen skorpioniin. Meressä saattaa olla meduusoja ja merisiilejä ja jossain päin pyörii myös haita, mutta nämäkin ovat aika harvinaisia tapauksia (varsinkin hait). Pikkumeduusat ovat kyllä pistäneet surffatessa, mutta se ei onneksi ole vaarallista. Vaikka Balilla ja Indonesiassa on viime vuosina yritetty päästä eroon vesikauhuisista eläimistä, silti rabiesta saattaa olla kulkukoirilla, lepakoilla - joku turisti on kuulema saanut sellaisen apinaltakin. Erityisesti kulkukoiria täällä näkee kyllä paljon, mutta ne eivät tule lähelle tai todellakaan hyökkää päälle, jos ei itse niitä mene väkisin lähentelemään. Haukkua ne voivat, mutta siihen se jää. Ei siis suurta syytä huolestua, mutta toki rabiekseenkin on tarjolla rokotus, jos sen haluaa. Yleinen ohje on, että alle kuusi kuukautta oleville se ei ole tarpeellinen. Yleisesti en olisi kovin huolissani paikallisista eläimistä, mutta toki kannattaa vältellä selvästi myrkyllisiä eläimiä. Suurin osa elukoista, kuten seiniä pitkin kiipeilevät gekot, ovat pelkästään mielenkiintoisia.

Liikenneonnettomuudet ovat yksi yleisimmistä, ellei yleisin onnettomuuksien syy täällä opiskelijoiden keskuudessa siitäkin huolimatta, että kehuin aikaisemmin tässä blogissa balilaista liikennettä mainettaan mukavammaksi. Onneksi suurin osa onnettomuuksista on varsin lieviä, ja niistä selvitään ilman sairaalareissuja. Ikävä kyllä toisinaan sattuu myös vakavampia vammoja, joiden vuoksi pitää sitten pistäytyä ehkä pidemmänkin aikaa sairaalassa. Tärkeintä on pitää aina kypärä päässä, ajaa tarkkaavaisesti ja olla ikinä ajamatta humalassa. Taksit ovat täällä sen verran halpoja ja helposti saatavia, että känniajeluun ei pitäisi mitään syytä olla.

Alkoholimyrkytyksistä oli uutisissa taas juuri tällä viikolla, ja kieltämättä australialaisen tytön kohtalo (vaikka hän siis selvisikin ilmeisesti ilman suurempia vaurioita) pisti taas miettimään vähän sitä, mitä suuhunsa täällä kaataa. Ongelma on siis se, että Balilla saattaa liikkua paikallisesta väkevästä viinasta Arakista kotipoltettua versiota, johon on päässyt sekaan metanolia. Metanoli taas on hengenvaarallinen aine, joka voi tappaa tai ainakin sokeuttaa jo todella pieninä annoksina. Yhtään vähättelemättä sattuneiden tapausten vaarallisuutta pitää kuitenkin muistuttaa siitä tosiasiasta, että alkoholi on paljon mainettaan turvallisempaa täällä. Isoissa ja pääkatujen varrella sijaitsevissa baareissa ei yksinkertaisesti pitäisi olla varaa tarjoilla mitään muuta kuin taatusti turvallista alkoholia, koska yksikin tapaus voi karkottaa koko asiakaskunnan. Kyseisten ravintoloiden laatua myös valvotaan nykyään enemmän ja enemmän. En silti väitä, etteikö pahin voisi sattua myös kyseisissä baareissa, ja toki on myös mahdollista, että joku täysin sivullinen lisää juomaan jotain sinne kuulumatonta - se taas voi sattua missä tahansa muuallakin. Tärkeintä on pitää mielessä se, että tietää tarkalleen mitä juo. Eli kaikenlaiset pikkukujilla tarjoillut "viinapaukut" ja esimerkiksi Gili-saarilla epämääräisistä paikoista saatavat juomat kannattaa ehdottomasti jättää väliin. Toki kaikkein turvallisinta on, jos juo vain pullossa olevia juomia - tai ettei juo alkoholia ollenkaan.

Hukkumisistakin varoitetaan tänne tullessa, mutta niiltä välttyminen on onneksi suhteellisen helppoa. Kannattaa arvioida rehellisesti, minkälaiseen uimasuoritukseen on kykeneväinen, ja sitten miettiä mereen menemistä sen mukaan. Monet suosituimmista turistirannoista ovat tosi turvallisia, eikä niissä pitäisi olla mitään muita vaaranpaikkoja kuin välillä hieman arvaamaton meri. Sekin on välillä korkeista aalloista huolimatta aika turvallinen kunhan ei oikeasti lähde tolkuttoman kauas rannasta. Surffatessakin kannattaa tarkkailla etäisyyttä rantaan ja varoa sitä, ettei joudu vastavirta-alueelle. Hengenpelastajia rannoilla on aika huonosti, joten heidän varaan ei kannata omaa henkeään luottaa.

Luonnonmullistukset, kuten maanjäristykset ja tsunamit, ovat mahdollisia Balillakin, kuten yleisesti Kaakkois-Aasiassa. Bali on kuitenkin sen verran onnellisella alueella, että täällä mahdollisuudet ovat paljon pienempiä kuin monilla muilla alueilla. Balilla on myös kaksi aktiivista tulivuorta, joiden purkauksista on kuitenkin aikaa. Agung purkautui viimeksi vuonna 1963 ja aiheutti suuria tuhoja mutta todennäköisyys vastaaviin purkauksiin on nyt todella pieni. Luonnonmullistuksiin on myös mahdodonta varautua etukäteen, ja niiden mahdollisuudet ovat sen verran pienet, että niitä on turhaa stressata. Viranomaisten ohjeistuksien seuraaminen on ensisijaisen tärkeää, jos luonnonmullistus sattuisi osumaan omalle kohdalle.

Lopuksi pitänee mainita, että toivottavasti kaikki pystyvät välttymään nyrkkitappeluiden ja käsikähmien tapaisilta väkivaltaisuuksilta täällä yhtä hyvällä (tai paremmallakin menestyksellä) kuin kotimaassaan. Omasta kokemuksesta voin antaa sellaisen vinkin, että monilla australialaisilla turisteilla (joita Balilla piisaa) tuntuu olevan humalassa kummallisen paljon riidanhaastamishaluja, joten aggressiivisen oloiset tapaukset kannattaa jättää mahdollisimman nopeasti omaan arvoonsa. Myös paikallisten kanssa riidanhaastaminen ei ole koskaan hyvä idea. Järki mukana siis tässäkin. Väkivaltaiset ryöstöt ovat harvinaisia täällä, mutta taskuvarkauksia on sitäkin enemmän, joten omaisuudesta kannattaa huolehtia.

Jep, kaikenlaisia mahdollisuuksia siis täällä tietenkin on, koska kyseessä on aivan erilainen paikka kuin Suomi. Silti olen ollut suorastaan hämmästynyt siitä, kuinka turvallinen paikka Bali loppupeleissä on. Normipäivä ei poikkea "vaarallisuudessaan" mitenkään Suomesta. Toki kaikenlaisia sattumia voi tulla eteen, mutta onneksi lähes kaikesta pystyy selviämään. En silti väitä, etteikö olisi hyvä tietää, mihin kannattaa varautua tänne tullessaan.

tiistai 3. joulukuuta 2013

Mitä Balilla voi oikein tehdä? Osa 2

Viime viikon alussa postasin ison paketin siitä, mitä kaikkea Balilla voi oikein tehdä. Nyt vuorossa on vain tiivis jatko tuolle edelliselle postaukselle, koska kävimme viikonloppuna kokeilemassa taas uutta aktiviteettia, jota voin avoimesti suositella kaikille Balille opiskelemaan tai muuten vain saapuville.

Kyseessä on Bali Treetop Adventure Park, jonka idea aukeaa parhaiten selaamalla linkittämiäni nettisivuja. Lyhyesti selitettynä Bali Treetop tarjoaa mahdollisuuden kiipeillä korkeissa puissa (korkeimmillaan 20 metrin korkeudessa) ja liikkua puusta toiseen muun muassa vaijereita pitkin liukumalla, eräänlaisia riippusiltoja pitkin tasapainoilemalla ja kapeita vaijereita pitkin kävelemällä.

Itse innostuin hommasta jo pelkästään tällaisen kuvauksen perusteella, mutta todellisuudessa tuo homma oli vielä monin kerroin makeampaa kuin minkä käsityksen paraskaan sanoin (tai edes kuvin ja videoin) kuvaaminen hommasta antaa. Edellämainitsemieni juttujen lisäksi parissa kohtaa pääsee muun muassa heittäytymään korkealta puusta paksun köyden varassa toisella puolella odottavaa verkkoseinämää päin, ja siitä pitää taas kiivetä ylös päin. Yhdellä radalla pääsee liikkumaan puusta toiseen vaijerirataan viritetyllä skeittilaudalla :D

Yhteensä ratoja on kahdeksan, ja niiden vaikeustaso vaihtelee helposta oikeasti varsin vaikeaan. Kaikkein vaikeimmalla, mustalla, radalla mennään tosiaan 20 metrin korkeuteen, mikä on jo aikamoista haipakkaa. Kaikilla kiipeilijöillä on tietenkin päällään koko ajan turvavaljaat, joten mitään pelkoa tippumisesta ei ole, mutta en voi silti väittää, etteikö pariin otteeseen olisi hiukan jännittänyt. Erityisesti edellä mainitsemani köysiheittäytymiset olivat aikamoisia.

Parin tunnin kiipeily radoilla käy ihan oikeasti urheilusta. Itselläni oli kädet hellänä parin tunnin kiipeilyn jälkeen, ja niin oli muillakin porukassamme. Oli tämä kuitenkin aika mukavaa vaihtelua perustreenaamiselle, joten en valita ollenkaan. Kaikkein mahtavinta Bali Treetopissa olivat ne hetket, kun pääsi liukumaan vaijeria pitkin kovaa vauhtia ja todella pitkän matkan puusta toiseen. Aivan ehdottomasti kokemisen arvoinen juttu!

Miinuspuolena Bali Treetop Parkissa on se, että matkaa tuonne kertuu täältä opiskelijoiden pääasutusalueilta (Kuta, Kerobokan, Seminyak, Jimbaran) sellainen puolisentoista tuntia. Puisto sijaitsee siis pohjoisessa vuoristojen ja Beratan-järven lähellä. Onneksi paikka on kuitenkin hyvin lähellä pohjoisen tärkeimpään kaupunkiin Singarajaan vievää päätietä, joten karttaa seuraamalla paikalle oli suhteellisen helppo löytää. Kannattaa kuitenkin varata aikaa ja myös jotain pitkähihaisen tapaista, koska vuorilla ajaessa tulee suhteellisen viileä.

Kellään meidän porukastamme ei ikävä kyllä ollut mukana sellaista kameraa, että sillä olisi voinut paikan päällä ottaa kunnon kuvia. Harmi sinänsä, koska jotain muistoja olisi ollut kiva saada, mutta onpa noita muistoja ihan mielessäkin tarpeeksi :) Alla on pari kuvaa Bali Treetopin promomateriaalista, linkistä niitä löytyy vielä lisää.



maanantai 2. joulukuuta 2013

Maanantain artikkeleita

Uusi viikko on taas alullaan, joten on aika taas postata yksi iso artikelikokonaisuus (jaettu myös osiin), jonka olen saanut valmiiksi kuluneen viikon aikana :) Vähän aikaa sitten laitoin pari videopätkää harjoittelusta Balilla, ja nyt olisi tarjolla samanlainen tietopaketti kirjallisessa muodossa. Lisää artikkeleita on luvassa taas ensi viikolla!

Jana, Jutta, Jonas ja Laura kertovat harjoittelustaan Balilla
Asia Exchangen harjoittelija Jana
Seeds of Hopen harjoittelija Jutta
Bali Internshipsin harjoittelijat Jonas ja Laura
- Infoa Bali Internshipsistä 

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Ekskursioita

Kahtena viime viikkona torstaipäivät täällä Balilla ovat kuluneet ekskursion merkeissä. Koska nyt oli kaksi ekskua putkeen, päätin pistää ne yhteen hyvin tiiviiseen pakettiin täällä blogissa, jotta pääsette taas näkemään, mitä kaikkea muuta luentojen lisäksi Balilla opiskeluun voi oikein kuulua :)




Viime viikon ekskursiolla käytiin vierailemassa balilaiseen maanviljelyperinteeseen keskittyneessä museossa. Maanviljelys, tarkalleen ottaen riisinviljelys, on ollut perinteinen balilainen elinkeino, ja siihen kuuluu myös monenlaiset kulttuuriperinteet, joista ainakaan itselläni ei ollut minkäänlaista käsitystä aiemmin. Sen takia oli oikeasti mielenkiintoista saada enemmän tietoa aiheesta.

Ekskursiolla katsottiin ensin tuosta perinteestä kertova video, ja sen jälkeen kierrettiin museossa, jossa oli esillä esimerkiksi riisinviljelykseen liittyviä esineitä. Jälkeenpäin juttelin paikallisen tuutorimme kanssa, ja hänkin kertoi, että kyseinen maanviljelykseen liittyvä kulttuuri on nykyisille parikymppisille balilaisillekin hyvin vierasta, joten ekskursio olisi heillekin varmaan hyödyllinen kulttuuritietouden vuoksi. No, nyt tiedämme balilaisesta kulttuurista enemmän kuin monet balilaiset itse :D




Tämän viikon ekskursiolla vierailtiin Sosro-tehtaalla, joka on indonesialainen iso juomajätti. Sosron tunnetuin tuote on teejuoma Tehbotol Sosro, jota markkinoidaan terveellisenä juomavaihtoehtona, mikä lienee sinänsä totta, että kyseessä ei ole jäätee vaan ihan pelkästään pulloon laitettua jäähtynyttä teetä. Kuulostaa aika pahalta, ja sitä se myös on. Vaihtariporukastamme kukaan ei oikeastaan tainnut innostua Sosron mausta, mutta paikalliset vetävät sitä innoissaan. Muita Sosron juomia ovat muun muassa mehut ja pullovesi.

Vaikka Sosron tuotteista ei välttämättä tykkäisikään, itse vierailu oli tosi mielenkiintoinen. Yksi opiskelijoiden kursseistahan keskittyy indonesialaiseen ekonomiaan, joten esimerkiksi kauppiksen opiskelijoille vierailu oli varmasti tosi hyödyllinen. Oli jännää nähdä, miten eri tavalla hommat toimivat oikeasti paikallisin voimin pyöritetyssä suuressa yrityksessä: Sosron työntekijöistä kuulema käytännössä kaikki ovat indonesialaisia. Ekskursiolla tutustuttiin Sosron liiketoimintamalliin ja erityisesti tehtaan käytännön toimintaan. Tällaisia yritysvierailuja saisi opiskelijoidenkin mielestä olla enemmän, koska näihin vierailuihin on mahdotonta päästä muuten vain turistina.

Tämmöisiä siis tämän kerran ekskursiot :) Viimeisillä viikoilla ollaan menossa ainakin suureen balilaiseen temppeliin, joten lisää materiaalia on vielä luvassa.

torstai 28. marraskuuta 2013

Halpa Bali

Aika ajoin on tullut mainittua tässäkin blogissa, että Bali on huomattavasti halvempi paikka elää kuin Suomi. Se onkin yksi suurista syistä, miksi vaihto Balilla houkuttelee niin monia suomalaisia opiskelijoita. Ainakin omasta kokemuksestani voin kertoa, että on aika hemmetin mukavaa elää vaihteeksi viisi kuukautta opiskelijana niin, että opintotuella pystyy oikeasti elämään ja vieläpä todella mukavasti. Sitten kun pistää vähän lisää vielä ekstraa, pääse kaikkien sellaisten kokemusten äärelle, joihin ei ole Suomessa mahdollisuutta ollenkaan. Edellä olen jo kirjoittanut muun muassa asumisen edullisuudesta, mutta tähän taulukkoon olen koonnut monia muita arkisia kulueriä, jotka ovat kaikki järjestään huomattavasti halvempia kuin Suomessa. Kauhulla jo odotan, miten meinaan tottua taas kotimaani hintatasoon tammikuun lopussa. Huomautuksena vielä, että kaikki hinnat ovat arvioita omien kokemuksieni perusteella, pieniä heittoja voi hyvin olla.


Suomalaiset! Mistä muista hinnoista haluatte saada lisätietoa? Kommentoikaa, niin päivitän taulukkoa vielä jossain vaiheessa kysynnän mukaan :)