keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Bali-matkailua: Ubud

Samoin kuin lupailin kirjoittavani jotain Australian matkasta, taisin myös samassa yhteydessä hehkuttaa laittavani lisätietoa myös Balin kulttuurikeskittymästä Ubudista, jossa itse vietin uuden vuoden vaihtumisen. Samalla kertaa mainitsin myös, että voisin jälkeenpäin hekumoida uuden vuoden vaihtumisen meininkejä, mutta niistä ei ole hirveästi kirjoitettavaa, koska yksi sadekauden pahimmista sadepäivistä sattui juuri uudelle vuodelle, mikä rajoitti aika lailla ainakin omaa juhlintaani. Raketit olivat kyllä todella näyttäviä, ja niitä ammuttiin aika paljon reippaammin kuin vaikkapa Suomessa. Sinänsä siis ihan ikimuistoinen vuodenvaihde: tuskin sitä tulee ihan heti uudestaan juhlistettua Balilla.

Sinänsä uusi vuosi ei kuitenkaan ollut kiinnostavin asia Ubudissa, vaan kyllä tuo Balin keskiosassa sijaitseva kaupunkin on ihan itsessään erittäin mielenkiintoinen kohde, jota voin suositella aivan kaikille Baliin saapuville. Toivottavasti suurimalle osalle blogin lukijoista on käynyt jo selväksi, että lounaisrannikolla sijaitseva Kutan, Seminyakin ja Kerobokanin alue on Balin suurin menokeskittymä, jonne selvästi suurin osa turisteista saapuu ja myös jää. Kutan alueella on kuuluisimmat yökerhot, ravintolat ja rannat. Pidemmän aikaa Balilla olevien (kuten vaihtareille) ei kuitenkaan jäädä vain Kutan ja Denpasarin (Balin pääkaupunki) alueelle, koska ne tarjoavat varsin rajatun näkemyksen Balin elämästä. Pohjoisemmassa sijaitsevilla maaseutualueilla ja juuri esimerkiksi Ubudissa elämä on aivan toisenlaista kuin Kutalla.

On toki totta, että Ubudkin on nykyisin turistoitunut varsin laajasti, koska erityisesti Eat, Pray & Love -elokuvassa nähdyt maisemat, rauhallisuus ja hindukulttuuri houkuttelevat turisteja juuri Ubudiin, jossa suuri osa leffan Bali-kohtauksista on kuvattu. Silti kaikesta turistoitumisesta huolimatta Ubudista ei edelleenkään voi puhua edes samana päivänä Kutan kanssa, koska se tarjoaa niin erilaista elämänmenoa. Ubudissa on paljon helpompi päästä seuraamaan aitoa balilaista elämää ja jutella rauhassa balilaisten kanssa. Elämänrytmi on paljon rauhallisempi. Hindusremonia ovat paljon näkyvämmässä roolissa Ubudin alueella, jossa voi törmätä helposti muun muassa hautajaiskulkueisiin. Hautajaiset ovat hinduperinteessä hyvin iloinen juhla, johon ottaa osaa usein koko kylä. Myös paikalle sattuvat turistit ovat erittäin tervetulleita.Itsekin satuin näkemään yhden hautajaiskulkueen Ubudissa ollessa, ja kieltämättä kyseessä oli erittäin vaikuttava näky.

Mitä muuta Ubudissa voi sitten tehdä? Ennen kaikkea nauttia elämästä kaikessa rauhassa. Ubudissa voi syödä erittäin hyvin (monet parhaat ravintolat löytyvät itse asiassa tältä alueelta), ostaa taidetta ja kulttuurituotteita todella halvalla kuuluisasta Ubud Marketista ja tutustua todelliseen balilaiseen elämään. Ubudissa ollessani kävin muun muassa pyöräilemässä (ensimmäistä kertaa Balilla ollessani otin alleni pyörän, joka ei kulje moottorilla vaan lihasvoimilla) riisipeltojen vieressä, mikä oli aika mieletön kokemus. Kävimme tietenkin myös Monkey Forestissa, joka on yksi Ubudin suosituimmista turistikohteista ja kieltämättä varsin mielenkiintoinen paikka, vaikka apinat aika riehakkaita tuolla ovatkin. Osallistuimme myös cooking classille, jossa opin tekemään oikeasti aitoa balilaista ruokaa: mahdollisuudet aktiviteetteitin Ubudissakin ovat hyvin monipuoliset, mutta suurin osa liittyy enemmän aitoon balilaiseen kulttuuriin kuin juuri Kutan alueella. Olisin myös halunnut tehdä päiväreissun lähistölle sijaitseville vesiputouksille, mutta siihen ei ikävä kyllä ollut aikaa.

Kokonaisuudessaan Ubudissa parasta oli kuitenkin juuri rentoutuminen: mihinkään ei ollut kiire, ja elämästään sai tosissaan nauttia rauhassa. Myös edellämainitsemassani Ubud Marketissa oli kiva käydä ostoksilla, koska huolimatta myös tuon paikan turistoitumisesta ja rajusta tinkimisestä oli kaupankäynti paljon mukavampaa kuin Kutalla. Turistirihkaman lisäksi myynnissä oli myös oikeasti hienoja taideteoksia, ja Ubud onkin tosiaan tullut tunnetuksi siitä, että sieltä voi hankkia Balin parhaita käsitöitä tai maalauksia. Tiivistettynä voin siis sanoa, että hetken rauhasta haaveilevalle Ubud on erittäin hyvä paikka. Rantalomakohdetta siitä on mahdoton saada, koska lähimmille rannoille on hyvin pitkä matka :)



  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti